1 - 10 / 47 tuloksesta

Reseptilääke

ADVANTAN 0,1 % emulsiovoide 1 x 50 g

Tuotetta on varastossa

13,94
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Lääke on korvattava
Peruskorvaus 40 %

Vaikuttava aine

metyyliprednisoloni

Käyttötarkoitus

Atooppisten ja muiden ihottumien hoito. 

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Annostelu yleensä kerran päivässä enintään 12 viikon ajan aikuisilla ja 4 viikon ajan lapsilla.

Lääkkeen ottaminen

Levitetään hoidettavalle ihoalueelle ohuelti. Vältettävä lääkkeen joutumista silmiin, syviin avohaavoihin ja limakalvoille. Ei saa levittää hiertyneille ihoalueille.

Vaikutustapa

Metyyliprednisoloni on vahva kortikosteroidi, joka hillitsee paikallisesti käytettynä ihon yliherkkyysreaktioita ja tulehdusta. Lääkeaine sitoutuu solunsisäiseen vaikutuskohtaansa saaden aikaan reaktioketjun, jonka seurauksena sekä objektiiviset (punoitus, turvotus, vetistys) että subjektiiviset (kutina, kirvely, kipu) oireet vähenevät.

Haittavaikutukset

Lääkkeen käytön aikana voi joskus esiintyä paikallista kuumotusta tai kutinaa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana. Imetyksen aikana valmistetta ei saa joutua rintojen alueelle.

Säilytys

Alle 25 °C.

Ulkonäkö

Valkoinen tai kellertävä läpinäkymätön emulsiovoide.

Tuotteen lisätiedot

Selaa tätä tuoteryhmää: IHOTULEHDUSTA HOITAVAT, PAIKALLISESTI KÄYTETTÄVÄT LÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

APOLAR 0,1 % emulsiovoide 1 x 15 g

Tuote tilapäisesti loppu tukkuliikkeestä.

6,56
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Ei korvattava

Valitettavasti nämä tuotteet eivät ole myynnissä.

Vaikuttava aine

desonidi

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään paikallisesti ihon tulehduksiin ja allergioihin silloin, kun ei ole vaaraa ihon märkimisestä. Tyypillisiä käyttöaiheita ovat kutiavat ihotulehdukset, allergiset ihottumat, maitorupi, pesuaineihottumat, vaippaihottuma, auringonpolttamat ja hyönteisten pureman ärsyttämä iho. Lisäksi lääkettä käytetään muihin ihosairauksiin ja ihottumiin lääkärin harkinnan mukaan.

Annostus

Hoidon alussa voidetta levitetään 1-3 kertaa vuorokaudessa, jatkossa oireiden lievittyessä harvemmin. Tehostettua vaikutusta haluttaessa lääkäri voi kehottaa peittämään ihottuma-alueen muovikelmulla.

Lääkkeen ottaminen

Voidetta levitetään iholle ohuelti. Sen joutumista silmiin sekä sukuelinten ihoon tai peräaukon lähettyville on vältettävä.

Vaikutustapa

Desonidi on keskivahva kortikosteroidi, joka rauhoittaa tulehdusta ja vetistystä sekä lievittää kutinaa. Emulsiovoidetta on tarkoitus käyttää hiljattain alkaneisiin, vetistäviin ihottumiin, voidetta lähinnä erittäin kuivaan ihoon tai kuivuneisiin ihonkohtiin.

Haittavaikutukset

Ohjeiden mukaan käytettynä lääke aiheuttaa haittavaikutuksia harvoin. Se voi ärsyttää hoidettavaa ihonkohtaa, mikä ilmenee polttavana tunteena, kutinana ja kuivuutena. Voidetta ei yleensä käytetä kovin pitkiä aikoja eikä suuria annoksia, koska tällöin sitä voi imeytyä elimistöön, missä siitä voi olla haittaa. Lääkettä imeytyy etenkin ohuilta ihoalueilta eli lapsen iholta sekä aikuisilla kasvoista, taivealueilta ja sukuelinten seutuvilta. Ihokaan ei pidä kovin pitkään jatkuvasta lääkevoiteen käytöstä.

Raskaus ja imetys

Lääkkeen käyttämisestä raskauden aikana ja imetyksen yhteydessä kannattaa neuvotella lääkärin kanssa.

Säilytys

Voide säilytetään alle 25 °C ja emulsiovoide alle 30 °C.

Ulkonäkö

Valkoinen/vaalea emulsiovoide tai voide.

Tuotteen lisätiedot

Selaa tätä tuoteryhmää: IHOTULEHDUSTA HOITAVAT, PAIKALLISESTI KÄYTETTÄVÄT LÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

APOLAR 0,1 % voide 1 x 15 g

7,03
 
APOLAR 0,1 % emulsiovoide 1 x 50 g

Tuote tilapäisesti loppu tukkuliikkeestä.

10,52
 
APOLAR 0,1 % voide 1 x 50 g

10,93
 
APOLAR 0,1 % emulsiovoide 1 x 100 g

Tuotetta on varastossa

16,98
 
APOLAR 0,1 % voide 1 x 100 g

15,33
 
BEMETSON 0,1 % emulsiovoide 1 x 50 g

Tuotetta on varastossa

7,93
 
Vain kirjautuneet asiakkaat voivat tilata tämän tuotteen. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy käyttäjäksi.
Reseptilääke
Lääke on korvattava
Peruskorvaus 40 %

Vaikuttava aine

beetametasoni

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään vaikeiden ihon ja päänahan sairauksien, tulehdusten ja allergioiden hoitoon. Tyypillisiä käyttöaiheita ovat psoriasis ja eräät muut ihosairaudet sekä erilaiset ihotulehdukset ja allergiset ihottumat. 

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Valmisteita käytetään tavallisesti 1-2 kertaa vuorokaudessa. Erittäin vaikeiden ihottumien hoidossa lääkkeen tehoa voidaan lääkärin harkinnan perusteella lisätä peittämällä hoidettava ihoalue muovikelmulla. Tätä ei saa kuitenkaan tehdä omin päin.

Lääkkeen ottaminen

Valmisteita levitetään ohuelti - sitä ohuempi kerros, mitä ohuempi käsiteltävä ihonkohta on. Erityisen varovainen on oltava hoidettaessa kasvojen, kainaloiden, nivusten seudun, kämmenselkien, lasten tai vanhusten ihoa. Lääkettä ei saa päästää silmiin.

Vaikutustapa

Lääke lievittää paikallisesti käytettynä ihon allergisia ja tulehdukseen liittyviä reaktioita. Emulsiovoidetta on tarkoitus käyttää hiljattain alkaneisiin, vetistäviin ihottumiin, voidetta lähinnä hilseilevän kuivaan ihoon tai kuivuneisiin ihonkohtiin.

Haittavaikutukset

Ohjeiden mukaan käytettynä lääke ei juurikaan aiheuta haittavaikutuksia. Käytettäessä lääkettä pitkiä aikoja tai suurina annoksina sitä voi imeytyä elimistöön, mistä saattaa olla haittaa. Tietyt vaikeat ihosairaudet voivat kuitenkin vaatia pitkään jatkuvaa lääkitystä silloinkin, kun tästä saattaa aiheutua haittavaikutuksia. 

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

BEMETSON emulsiovoide 0,1 %

Säilytä huoneenlämmössä (15–25 ºC).

BEMETSON liuos päänahkaan 1 mg/ml

Säilytä jääkaapissa (2 ºC–8 ºC). Valonarkaa, lääkepullo tulee säilyttää kotelossa.

BEMETSON voide 0,1 %

Säilytä huoneenlämmössä (15–25 ºC).

Ulkonäkö

BEMETSON emulsiovoide 0,1 %

Valkoinen.

BEMETSON liuos päänahkaan 1 mg/ml

Opalisoiva, viskoosi liuos.

BEMETSON voide 0,1 %

Valkoinen tai kellertävä.

Tuotteen lisätiedot

Selaa tätä tuoteryhmää: IHOTULEHDUSTA HOITAVAT, PAIKALLISESTI KÄYTETTÄVÄT LÄÄKKEET
© 2024 Lääketietokeskus
Reseptilääke

BEMETSON 0,1 % voide 1 x 50 g

BEMETSON 0,1 % emulsiovoide 1 x 100 g

Tuotetta on varastossa

14,36